Pirjo-MargitJauhiainen Rasismi - keppihevonen, huono ohjattava asiayhteyksissä

Ajattelijoiden kublat, joita ei saa rikkoa

Paljon on tälläkin palstalla ajatuksien tuottajia - jossa v a s t a v ä i t t ä j ä t ehkä kirjoittajan artikkelin väittää valheeksi, jossa katson, ettei se voi olla valhetta, kun ihminen kirjoittaa omia tuntemuksiaan asioista / eikä myöskään tutkijoiden tuotokset voi olla valhetta, kun se on heidän arvionsa tutkittavasta asiasta, jotka liittyvät moniin elämän kysymyksiin ja ehkä se saa pontta, kun kirjoittaja on nainen - tai yhden suomen ns. hyljeksitymmän puolueen jäsen, johon minäkin kuulun, elikkä Perussuomalaiset.

Mietin - että mitä kirjoittaisin, niinpä annan taasen ajatuksen virrata mutkallisissa aivolonkeroissa, johon voin saada virikkeitä radio-ohjelmista, kun se minulla on aina auki ja joku asiakokonaisuus - tai vaikka musiikki herättää nettihorroksesta kuuntelemaan, että mitä siellä puhutaan, tai vaikka alkaa satuja kertomaan, tosin siinä olen huono, vaikka jotain tekstiä osaan tuottaa - ainakin omaksi iloks .

Me ihmiset olemme kummallisia paketteja - joille ei löydy vertaa eläinkunnasta, kun eläin tappaa ravinnokseen, ihminen tappaa myös huvikseen, sodassa tapetaan toisiaan, niin pitäiskö siellä alkaa hempeileen, kuten suomessa on suunta ollut vuosia, että olipa minkälainen rikollinen hyvänsä - joissain tapauksissa kansanmurhaajiakin on suomeen haettu ja hänelle järjestettu maan parhaat tuomarit, koska ei varmaan alenpiarvoinen oikeudenhoitaja olis edes kelpuutettu - hänen ollen arvokas omalla rikostaustallaan, jossa suomessa suunta on rikosten tutkinnassa kääntyny enemmän muiden kansallisuuksien hoitamiseen, kuin peruskansalaisten, niin voi tuostakin kysyä - miksi suomessa toimitaan kyseisellä tavalla? Sanotaan - esitä todisteita, kun puhutaan julkisesta korruptiosta, joka on hyväksyttyä koko Eu-alueella, jossa pikkupiireihin kuuluva porukka maissaan kävelee lakien yli, joissa myös lakisuojaa lisätään viranomaistahoille - vähentäen tavan kansalle, tosin siinäkin on kulttuuriset erot, joista suomessakin saa joka päivä lukea uutisista, jossa piireihin kuuluvilla on erilaiset tuomiot, joita toimia kansa katsoo aikansa, niinpä ihmettelen, että miksi päättäjien moraali on löystyny ja on valmis nakkivarkaan tuomitsemaan pitkään vankeuteen / joka varasti nälkäänsä, mutta lastenraiskaajat pääsee pälkähästä, jonka edessä eläinkunnassakin lapsiaan suojellaan, mutta ihminen ei - ei edes ne tuomarit, kun hekin "haluavat" maistella kiellettyä hedelmää, jossa ei ole mitään merkitystä, vaikka kohde olisi lapsi. Onko kirjoituksessani totuutta / valhetta, vai sitä satua, joksi myös puolueeni edustajia nimitellään. 

Miksi ihmiset toimivat tavallaan - sitä ei edes korkealle koulutut toimijat pysty ratkaisemaan, jossa totuus / valhe ja satukin vaihtelee, jossa sadun voi rinnastaa kahteen edellämainittuun, kun saduista toivomme onnellista loppua, joka oikeassa elämässäkin ehkä toteutuu, niinpä p e l k o on se, joka kaikkea toimintaamme hallitsee, vaikka sitäkin kuulee - en pelkää mitään.  

Miksi joku puolue joutuu hyljetyksi? Pelko ohjaa vastustajia ja kun ihminen on kyseessä - silloin toimintakulttuurissa ei ole mitään rajaa, jolla yritetään totuus muuttaa valheeksi / saduksi, eikä vastustaja  mitenkään voi nöyrtyä tarkastelemaan omia toimintatapojaan, vaikka silloin aikojen alussa toimintakulttuurissa olikin samoja elementtejä, kuin sillä hyljeksityllä puolueella, joita onkin nyt sovellettu / "varastettu" vähän muutellen, kun kansalaiset haluavat kuulla, miten päättäjät toimivat maan etujen mukaisesti, joka sitten onkin valhetta / satua, mutta ihminen sen hyväksyy, koska ei voi sitten omalle puolueelle kääntää selkäänsä - ei voi hyljeksiä, vaikka kuinka olisi toiminu maanedun vastaisesti.

Olenko minä ollut yksilönä hyljeksitty - kyllä silloin pikkibilttinä, kun äitimme lähti miehiä viihdyttää, jättäen meidät pienet lapset yksin kotiin, jota tapahtuu nykyisin monissa perheissä / työpaikoilla ja kun ihminen on vastapelurina kaikissa osa-alueissa, silloin sielläkin on pelko päällimmäisenä, kun ihminen on myös heikko, jossa ei pyydä apua, tai työyhteisössä on joku "susi", joka nakertaa kaikkia - nuoleskelijat / heikonpia yksilöitä, eivät kuitenkaan rooleissaan ole onnellisia, kun ehkä pomo ei ole vastaanottavainen nuoleskelussa.

Olen pääsääntöisesti onnellinen - mutta peloissani myös, enkä pelkoni kanssa ole yksin, jossa höttöpolitiikka  luo paineita joka suunnalta, kun ei saa pitää tietyistä kansalaisista huolta, kun muuten sinua syytetään syrjinnästä, varsinkin jos sen osoitat suoraan kohteeseen = pakko humanismi ilman rajoja. 

Olen onnellinen myös - kun suomessa on Perussuomalainen puolue ja juuri tämänkaltainen - Jotain rajaa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat